lauantai 27. lokakuuta 2012

Lauantailöpinää

Mulla on viimeiset pari päivää kulunut pakkaamisen merkeissä ja koti alkaakin näyttää jo jos ei tyhjältä niin ainakin huomattavasti tyhjemmältä. Olohuoneen pitkää seinää koristavat muuttolaatikoiden pinot ja tänään on tiedossa vielä Ikea-reissu vihdoinkin. Tirriskä heräsi tänään kello 5.36 ja itse valvoin pitkästä aikaa jopa kahteentoista tehden ostoslistaa reissua varten joten nyt on kyllä yöunet sitä luokkaa että ihan pelottaa mitä sieltä Ikeasta näillä silmillä tarttuu mukaan! Mutta ehkäpä me selvitään, jos vaikka Otto vähän toimisi järjen äänenä. 
       Mutta nyt kuitenkin ajattelin ensin esitellä teille kivan paketin sisältöä, jonka tällä viikolla sain Kappahlilta! Ihanasta mustasta laatikosta paljastui meikkipeili jollaista olen kaivannutkin, toiselta puolen suurentava jonka avulla voi iltaisin tutkia naamaa meikkien pesun jälkeen (hehkeää, tiedän, mutta en varmasti ole ainoa ;D)! Peilin lisäksi paketissa oli kaksi ihanaa vyötä, harmaa kapea perusvyö ja pirteän punainen kapea punosvyö joilla voin helposti asustaa talven neulevalikoimaa ja mahdollisesti korostaa kasvavaa pötsiäkin. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä laatikosta paljastui vielä maailman hienoin neulehuppu ihanan neutraalissa harmaassa värissä. Mä kaipasinkin juuri vaihtoehtoa mun iänikuiselle tupsupipo-valikoimalle joten huppu oli ihan mahtava lisä paketin sisältöön. Kiitos Kappahl!

Tirriskä on jäänyt viimeaikojen postauksissa ihan liian vähälle huomiolle ottaen huomioon miten paljon mulla olisi neidistä kerrottavaa! Tiara on jo useamman viikon ajan ottanut n. 5-8 askelta kerrallaan ilman tukea, mutta tällä viikolla kävely on sitten alkanut sujumaan ihan kunnolla ja askeliakin tulee aina niin monta peräkkäin ettei niitä kerkeä laskeskelemaan. Eli jihuu Tiara osaa kävellä! Neiti on myös oppinut sanomaan oman nimensä ja monta muutakin uutta sanaa ja selkeästi on huomattavissa se kuinka hurjan paljon tässäkin iässä lapsi ymmärtää jo puhetta. Jos kysyn Tiaralta että mennäänkö tekemään aamupalaa niin Tirppana lähtee oitis käpsimään kohti keittiötä ja sormella osoittelun jalon taidon hiffanneena Tiara osaa jo näyttää kirjoistakin monia asioita pyydettäessä.Neidillä on kasvanut tukka ihan hulluna ja pikkuinen takajeejeekin on jo havaittavissa! On kuvien räpsiminen jäänyt turhan vähälle viimeaikoina, mutta muutaman muistin sentään ottaa neidistä ulkoilemassa ihanan pinkissä haalarissaan! Kuvissa neidillä on vielä lenkkarit, ne on otettu juuri sinä päivänä kun viimein ostin tytsylle talvikengät, enkä hetkeäkään liian aikaisin kun seuraavana päivänä menikin jo pakkasen puolelle. Esittelen Tiaran talvikamppeita varmaan sitten ihan omassa postauksessaan myöhemmin, mutta tässäpä näitä kuvia nyt:

Mä lähden nyt suihkuun että kerkeän Ikeaan ja pidän sormet ristissä että löydetään kaikkea kivaa ja lihapullat maistuu yhtä hyvälle kuin aina! Mahtavaa lauantaita ja koko viikonloppua teille kaikille!

PS: Jättisuuret kiitokset vielä teille kaikille edellisen postauksen onnittelukommenteista, olette maailman parhaita! Mä en millään olisi ehtinyt noihin melkein kahteensataan kommenttiin vastata vaikka olisinkin teitä kaikkia halunnut henkilökohtaisesti kiittää, joten päätin sitten kiitellä näin postauksen puolella kaikkia yhteisesti! Kerron myös raskausjutuista enemmän varmasti aivan omassa postauksessaan myöhemmin kun moni kyselikin viikkoja sun muita! Mutta nyt adios♥

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ne pari juttua jotka mun piti kertoa!

No se on oikeesti vain yksi juttu, nimittäin sellainen ihana asia että loppukeväällä meille syntyy ihana pieni vauva jota ollaan käyty kurkkimassa ultrassa jo pariinkin otteeseen ja Tiarasta tulee siis isosisko! Ultrassa näkyi ihana pieni tyyppi joka vaikutti supervilkkaalta tapaukselta kun heilutteli raajojaan niin kovasti eikä pysynyt sekuntiakaan paikoillaan. Ollaan kyllä maailman onnekkaimpia kun jo toista kertaa saadaan odottaa pientä ihanaa ihmettä! Nyt alkaa sitten bloginkin puolella vihdoin ahkera masunkasvatus ja innokas odotus♥

Yllärii! Sneakpeak meidän uuteen kotiin

Tänään päästiin siis vihdoinkin Oton kanssa kattomaan uutta kotia ihan oikeasti eikä vaan pohjapiirustuksesta tai materiaaleja esittelyhuoneistosta, ja täytyy sanoa että se ylitti kyllä kaikki meidän odotukset moninkertaisesti. Kiljuttiin Oton kanssa varmaan ekat viis minuuttia kun astuttiin ovesta sisään!! Ja ihan oikeasti vannon että Ottokin kiljui vaikka onkin mies. Meillä oli kamala kiire, Otto kun on iltavuorossa tällä viikolla niin herra tuli vain pikaisesti kämppää katsomaan ennen kuin suuntasi takaisin töihin, joten kuvatkin on vähän mitä on kun aikaa piti jättää myös seinien mittailulle ja sille kiljumiselle. Mutta tässäpä tämä nyt olis!

Eteisen peilikaapit
 Näkymä kylpyhuoneeseen eteisestä
 Kypyhuoneen harmaa tehosteseinä ja allaskaappi, siis voitteko kuvitella että mulla ei vielä 21-vuotisen elämäni aikana koskaan ole ollut allaskaappia jonne saisin vessapaperirullat ja muut rumat asiat piiloon mutta nyt on! Pienet asiat ne tekee onnelliseksi.
 Tässäpä tämä meidän keittiö, se on ihanan iso ja tuolla on varmasti ihanaa tehdä ruokaa!
 Keittiö ja meidän keraaminen liesi!
 Makuuhuoneiden ovet olohuoneessa
Olkkarista eteiseen päin
 Mun ja Oton makuuhuone, otin meidän vaatehuoneestakin kuvan mutta se oli niin heilahtanut etten millään kehdannut laittaa! Hyvä valaistus ja silleen!
 Tiaran makuuhuone
Tiaran huoneen kaapit

Mulla olisi esiteltävänä teille pari aivan ihanaa juttua jotka sain uudelta yhteistyökumppaniltani Kappahlilta ja pari  muutakin juttua kerrottavana, postailen kunhan vain pakkaamiselta kerkeän! Blogin facebook -sivuilta voi käydä lukemassa vähän lisää siitä miksi postauksia ei taas ole vähään aikaan kuulunut. Olette ihania ja parhaita, kiitos ymmärryksestä ja siitä että jaksatte aina tukea ja ilahduttaa!

Mitäs tykkäätte? Mä ainakin tykkään!!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kiireiset terkut täältä!

Meillä ei kyllä ole ollut puuhasta puutetta viimeaikoina, tuntuu että päivien jälkeen on niin poikki että tahtoo vain suoraan nukkumaan. Pakkaaminen ja tavaroiden läpikäyminen ei kyllä tosiaan ole mitään ihan lempipuuhaa! Tänään onneksi ehdittiin pitkästä aikaa nähdä kavereita, tarkoituksena oli mennä puistoon leikkimään Eliaksen ja Saran kanssa, mutta auringonpaiste kerkesikin hissimatkan aikana vaihtua kaatosateeksi ja myrskutuuleksi ja päädyttiinkin sitten piipahtamaan Piilo-kirppiksellä, minkä jälkeen tultiin meille syömään mokkapaloja. Tirriskä  ja Elias leikkivät innoissaan ja vähän varastelivat leluja toisiltaan, hauskaa näytti olevan. Eilen meillä kävi Oton pikkuserkku ja hänen äitinsä kylässä ja Tirriskä sai ihania 1v-lahjoja! Brion ampparista tuli uusi suursuosikki pienen tutustumisjännityksen jälkeen ja äiti ihastui neidin saamiin Du Pareil Au Memen Velourvaatteisiin. Kahvipöydässä Tirriskä oli maailman ihanin nauraessaan isolla äänellä aina kun mekin naurettiin, ihan kuin hän aivan tasan tarkkaan olisi tiennyt mistä puhuttiin! Ihanaa että kiireen keskellä ehtii tavata edes hetken ystäviä ja sukulaisia, tuntuu että siitä saa heti uutta puhtia kaikkeen. Ja puhtia tässä tosiaan tarvitaankin, kaksi viikkoa enää! Kuvista tarkkasilmäiset voivatkin bongata meillä tämän hetken hallitsevina sisustuselementteinä toimivia pahvilaatikoita.



Päivän asu:
Raitapaita - Gina Tricot
Farkut - Cubus
Tiaralla:
Heppatunika - Lindex
Leggingsit - H&M

Huomiseksi on taas luvattu koko päivä sadetta, joten ainakin säät tukevat huomattavasti tätä pakkaamisprosessia. Mä oon pahoillani siitä että postauksia tulee tällä hetkellä niin harvoin ja ne ovat usein lyhyempiä kuin normaalisti, vannon ja vakuutan että postaustahti ja -laatu palaavat normaaleiksi viimeistään heti muuttohässäköiden jälkeen! Ensi viikolla teille on tulossa ainakin yksi, ellei jopa kaksi jymy-ylläripostausta jos hyvin käy, mutta niistä lisää tosiaan vasta sitten! Mä en millään malttaisi edes odottaa ensi viikkoon, mutta vielä pitää jaksaa muutama päivä. Nyt mua kutsuu tuolla taas pahvilaatikkomeri ja purkamista odottavat ah-niin-ihanat keittiön kaapit, astioita ei ole tarkoitus vielä kaikkia pakata mutta miten tuonne keittiön korkeisiin kaappeihin on saatu kasattua niin paljon kaikkea muutakin ei niin tarpeellista? Viikonloppuna on onneksi luvassa toinenkin kaivattu hengähdystauko tähän hullunmyllyyn kun suunnataan ihanan Anniinan kanssa Helsingin messukeskukseen I love me -messuille ja pidetään vähän laatuaikaa äitien kesken! Onkos joku muukin menossa messuille? Tulkaa ihmeessä moikkailemaan jos bongaatte meitä lauantaina!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥♥

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ulkoilua kirpsakassa syyssäässä

Koska mä oon tälläinen vilukissa, pääsi mun uusi talvitakkini käyttöön jo muutama päivä sitten kun mittarin lukemat laski alle +10 asteen, vaikka takkipostauksessani suunnittelinkin sinnitteleväni vielä. Mulla on aina kylmä, kun Otto tulee töistä kotiin ja toteaa kämpässä olevan jumalattoman kuuma on mun ensimmäinen ajatus että "älä nyt hulluja puhu!". Kotona mun päällä on aina vähintäänkin villasukat, pitkät housut/leggingsit/sukkahousut, pitkähihainen paita/toppi+villatakki ja yleensä siinä päällä vielä viltti. Vaikka kaikki muut on t-paidoissa, Tiara joskus vaippasillaankin ja silti melkein hiki päässä, on mulla vaan aina kylmä. Siksipä mulla oli eilenkin talvitakin alla pitkähihainen villatakin kanssa, sekä farkut ja villasukkahousut. Ja silti välillä paleli kun tuuli kylmästi. Miten ihmeessä selviän taas kerran talvipakkasista, kysynpä vaan! 
            Eilen nautittiin kuitenkin ihanasta syysilmasta äidin, Tiaran ja Mörkön kanssa ja oltiin monta tuntia ulkona. Ensin käytiin tekemässä viiden kilsan lenkki kun Tiara nukkui ja sitten päästettiin neiti mönkimään lehtikasoihin ja vähän keinuttiinkin. Eihän se Tirriskä niissä lehtikasoissa tosin mitään mönkinyt, lehdet oli niin hurjan pelottavia että Tiara istui vain tumput suorina ja jos yritti näyttää lehteä tai antaa käteen niin naama meni mutruun ja neiti puisteli kovasti päätään että "eiei". Mutta eipä sen ole niin väliksi, saatiin onneksi pari kivaa syyskuvaa napattua ja kohta lehdetkin vaihtuu jo lumeen. Saapa nähdä mitä Tiara lumesta sitten sanoo!

Mä oon nyt kyllästynyt niihin kollaaseihin ihan kokonaan, ja nyt on taas vuoro isokokoisten kuvien joista saa jotain selvääkin! Kuvat ovatkin isompia kuin koskaan ennen, mutta mun mielestä se on vaan hyvä juttu. Säädin noita leveyksiä vähän ja mun mielestä tää on nyt paljon kivempi. Mä haluaisin kovasti tehdä uuden bannerin blogille, samantyylisen kuin nykyinenkin mutta päivitetymmillä kuvilla. En tiedä vielä milloin sellaisen saan aikaiseksi, mutta luultavasti tässä muuttohässäkän jälkeen eli n. kuukauden päästä. Tuntuu ihan hullulta että muuttoon on enää alle kolme viikkoa! Mutta pakko kai se on uskoa kun kotikin on jo täynnä muuttolaatikoita ja sekasotkua! Vielä kun jaksaisi reippaasti pakata ja siivota eikä vaan tuijotella niitä laatikoita.. Nyt riittää muuttohöpinä tältä erää, tässä olisi vähän kuvia meidän ihanasta neiti nappisilmä Tirppanasta, joka poseerasi kiltisti äidille yökkäreissään heti aamutuimaan.


Mun pitäisi vihdoinkin alkaa toteuttelemaan taas toivepostauksia piitkäksi venyneen tauon jälkeen, tuolla on monen monta kivaa aihetta odottamassa! Lisäksi ajattelin tehdä ruokapostaus pt. kolmosen tässä kunhan saan kerättyä sopivan määrän herkkureseptejä, oon nimittäin löytänyt pari aivan ihanaa uutta ruokajuttua! Mä toivottelen nyt kaikille maailman parasta viikonloppua!

Onko mulla yhtään kohtalontoveria vai olenko ainokainen vilukissa joka palelee kesät talvet?

PS: Tuosta sivusta löytyy nyt tuo Instagram-widget kun vihdoin älysin miten saan sen tuohon laitettua! 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Malttamattomuutta ja sisustusturhautumista

Voi lokakuun viimeinen päivä, miksi et ole jo täällä!! Jos ei Tiaran laskettua aikaa lasketa niin en varmaan ikinä ole kyllä odottanut mitään päivää näin kovasti kun meidän muuttopäivää! Mua turhauttaa se kun nurkissa pyörii jo pakattuja tavaroita ja uuteen kotiin tulevia juttuja ja koko kämppä näyttää epäsiistiltä vaikka kuinka hinkkaisi rätillä ja imuroisi. On ärsyttävää nähdä kokoajan paketeissaan kivoja sisustusjuttuja ja tietää että menee vielä viikkoja että niitä voi käyttää! Kiirekin olisi kokoajan tehdä vaikka ja mitä ja miksi se pakkaaminenkin tuntuu niin vaikealta puuhalta aloittaa? Vaatehuone ollaan jo suursiivottu mutta häkkivarastossa riittäisi työsarkaa isommallekin porukalle ja onpa täällä vähän turhan monta "laitetaan noi nyt tonne kun ei niille oo muutakaan paikkaa" -tyylillä täytettyä komeroakin jotka pitäisi käydä läpi. Huomenna alkaisi hullut päivät mutta en tiedä kehtaanko mennä sinne, Otto kun ei ole kovin innoissaan siitä että haalin kokoajan lisää pakattavaa tavaraa vaikka sitä pitäisi vähentää. Ehkä mä suosiolla piipahdan vain Stockan herkussa niin saan kaikki hullujenpäivien saaliit äkkiä tuhottua syömällä niin niitä ei tarvitse pakata sitten!
            Ja voi J-O-U-L-U! Mulla on kauhea joulukuume kokoajan ja sitä ei yhtään helpota se että puolet seuraamieni blogien kirjoittajista on samanlaisia jouluhulluja kuin minä, toisinsanoen asettelevat jo ensimmäisiä jouluvaloja koteihinsa ja mä täällä katkerana odottelen vain sitä muuttopäivää. Heti kun pääsen uuteen kotiin niin ekana laitan kyllä jouluvalot partsille tai jotain! Mä vaan haaveilen täällä adventtikynttilöistä ja ihanasta joulukuusesta ja bataattivuoasta ja kinkusta ja graavilohesta, oijoi! No, onneksi jouluunkaan ei ole enää kovin kauaa, jos vaikka ostaisin purkillisen glögiä ja polttaisin parit kynttilät pois (helpottaen samalla pakkaustaakkaa tietysti) niin auttaisikohan se tähän jouluhulluuteen edes hetkeksi?
           Eilen meille saapui vihdoinkin meidän uusi sohva joka on kyllä aivan ihana! Me käytiin pari viikkoa sitten Lanternassa pyörimässä ja yllättäen Sotkasta löytyikin sitten ihana Juno -kulmavuodedivaani joka me sitten päätettiin kotiuttaa. Yritin ottaa kuvia, mutta väri näyttää todella paljon tummemmalta kuvissa mitä luonnossa! Yhteen kuvaan sain ikuistettua oikean värisävyn sentään kun kuvasin vain sohvan käsinojaa. Me luultiin Oton kanssa että tää sohva säästyisi Tiaran banaanitahroilta ja kiipeilyiltä vielä hetken kun on sen verran korkeampi kuin edellinen, mutta ei, tänään neiti hurjapää jo kapusi ihan ongelmitta sohvalle. Mutta tässäpä meidän uusi sohva siis!

Mä tykkään hirmuisesti tuosta kankaasta kun se on niin ihanan eläväpintainen ja pehmeä! Noi sohvatyynyt saa kyllä vähintäänkin uudet päälliset, mulle on iskenyt totaalikyllästyminen limenvihreään ja nyt pitäisi olla vain harmaata, mustaa, valkoista ja pinkkiä. Onneksi ei olla ehditty kovin paljoa hankkimaan näitä vihreitä juttuja, niin ei joudu kaikki sentään vaihtoon! Tälläiset jutut mm. odottaa pääsyä uuteen kotiin:

 Vallilan Kamera-verhot olohuoneeseen ja tuo ihana valkoinen tekoturkistorkkupeitto myöskin. Meillähän oli jo yksi tuollainen torkkupeitto, mutta koska luovutin sen Tiaralle kun se niin kovin siihen rakastui pikkuvaavina niin peitto on vähän sen näköinenkin että on toiminut vauvan parhaana kaverina, toisinsanoen täynnä jos jonkinnäköistä tahraa. Ja se peittohan ei tietenkään ollut vesipestävä! Eipä ole tuokaan mutta se ainakin alustavasti saa toimia meidän aikuisten peittona kun on meillä noita muitakin torkkupeittoja vaikka kuinka jotka kyllä kelpaa Tirriäiselle (kumminkin kun nyt hienosti viittasin itseenikin siistinä aikuisena niin sotken peiton peruuttamattomasti heti paketin avattuani).
Tirriskän huoneeseen on tulossa tämä ihana keinutuoli jota jo surkeilla kännykkäkuvilla esittelinkin aikaisemmin mutta ajattelin nyt ottaa vähän tarkempia kuvia kun se on ainakin mun mielestä niin ihana! Lisäksi ollaan hommattu neidin huoneeseen jo valkoinen Expedit -hyllykkö kun yksi teistä minun ihanista lukijoistani otti muhun sähköpostitse yhteyttä ja tarjosi hyllyä meille! Iso kiitos vielä! Vielä on neidille tekstiilit sekä pöytä ja tuolit hakusessa. Pöytä ja tuolit on katsottu valmiiksi Ikeasta mutta tekstiilien kanssa olen vielä aivan hakoteillä. Ehkä pitäisi suunnata Eurokankaaseen ja teetättää verhot jostain kankaasta kun ainakaan nättejä valmisverhoja en ole onnistunut kattavista etsinnöistä huolimatta löytämään. Tässäpä vielä pari pärstäkuvaa musta eiliseltä ja pari kuvaa ihanasta neitokaisesta omassa prinsessahameessaan! Tirriskän kuvissa en muuten ole yrittänyt lavastaa "hienoa vihreää taustaa", Tiara vaan istahti tuon peiton helman päälle kun se roikkui sängyltä ja räpsin vain äkkiä kuvia kun neiti pysyi edes hetken paikallaan!

Sellaista tällä kertaa! Viikonloppuna käytiin Oton kanssa juhlistamassa meidän kihlauksen 1-vuotispäivää (tosin hieman myöhässä kun päivä oli oikeasti jo mun synttäripäivänä) ravintola Don Corleonen upeilla ruoka-annoksilla. Oli ihanaa viettää hetki aikaa ihan kahden ja keskittyä vain toisiimme, vaikka oltiinkin molemmat aika hiljaista seuraa sen jälkeen kun ruoka tuotiin nenän eteen kun keskityttiin vaan siihen syömiseen kun ruoka oli niin ylihyvää! Mutta on mulla vain ihana mies, ei voi muuta sanoa. Kuinka monella muulla pariskunnalla muuten menee ravintolassa niin että nainen tilaa tuoremakkarapastaa ja mies salaattia?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

PS: Mun kaltaisille telkkarin orjille ihan mahtava TV-viikko tulossa, tänään alkaa AVA:lla erilaiset äidit ja torstaina Ylellä Teiniäidit!